Valtameret ja Itämeri

Maapallon pintaosasta suuri osa on merta. Merien merkitystä ihmiselle on alettu ymmärtää vasta viimeisten vuosikymmenien aikana. Sen lisäksi, että kala ja merenelävät ovat pääasiallinen ravinnonlähde sadoilletuhansille ihmisille, tarjoaa meri myös monia muita hyödykkeitä ja vaikuttaa ilmastoon.

Valtamerissä elämä keskittyy rannikolle

Valtameret ovat maapallon suurimpia meriä, joiden vesi on suolavettä. Valtameriä on maapallolla viisi kappaletta: Tyynimeri, Atlantin valtameri, Intian valtameri, Eteläinen jäämeri ja Pohjoinen jäämeri. Valtameret ovat nimensä mukaisesti valtavan kokoisia ja aavalla merellä, satojen kilometrien päässä rannikoista tiedetään olevan melko vähän elämää. Tämä tieto voi toisaalta johtua myös siitä, että esimerkiksi valtamerien pohjaa on tällä hetkellä tutkittu vähemmän kuin avaruutta, joten niiden eliöstöä ei vielä tunneta. Valtamerien pohjassa vallitsee kova paine, eikä sinne pääse auringon valoa lähes ollenkaan. Tästäkin huolimatta sielläkin on omanlaisia ekosysteemejä ja pohjan eliöstö on sopeutunut pimeyteen ja paineeseen.

Suurin osa valtameren elämästä on todennäköisesti kuitenkin keskittynyt rannikolle ja rannikkovesissä sijaitsevat koralliriutat vastaavat monimuotoisuudeltaan sademetsiä. Korallit toimivat ravintona ja pesäpaikkana monille rannikkovesien eliöille. On arveltu, että yli 90 % meren eliöistä on jossain elämänsä vaiheessa riippuvainen koralliriutoista joko välillisesti tai suoraan. Rannikkovesien eliöstössä esiintyy runsaasti symbioottisia suhteita. Tämä tarkoittaa, että lajit hyödyntävät toisiaan eläessään yhdessä ja niiden välillä saattaa olla jopa fyysinen yhteys. Koralliriuttoihin kohdistuu lukuisia uhkia, kuten ilmaston lämpeneminen, ravinnekuormitus mereen, ylikalastus ja meren happamoituminen.

Itämeren eliölajisto on täysin omanlaisekseen kehittynyt

Itämeri ei nimestään huolimatta ole meri vaan murtovesiallas. Sillä on muitakin erikoisia piirteitä muun muassa matala suolapitoisuus, joka vaihtelee alueittain ja matala syvyys. Valtamerien keskisyvyys on noin 3,8 km, kun taas Itämeressä keskisyvyys on ainoastaan 54 metriä ja syvin kohtakin on 459 metriä. Itämeressä ovat vaihdelleet myös lukuisat järvi- ja merijaksot, jolloin suolapitoisuus on ollut joko erittäin alhainen tai huomattavasti korkeampi kuin nykyään.

Itämerellä on hyvin laaja valuma-alue ja sen ravinnekuormitus on erittäin suuri. Se on lisäksi myös hyvin tiheästi liikennöityä aluetta, joka lisää kuormitusta. Itämeressä vesi on kerrostunut siten, että raskain ja suolapitoisin vesi on pohjalla. Aina muutaman vuoden välein, usein myrskyjen seurauksena Atlantilta saapuva suolapulssi tuo uutta, suolapitoisempaa vettä, joka kerrostaa veden uudelleen ja parantaa pohjan happitilannetta.

Itämeren lajisto on melko niukkaa ja osa lajeista on kehittynyt täysin omanlaisekseen. Monet mereen sopeutuneet lajit jäävät kooltaan huomattavasti pienemmäksi kuin muissa merissä asuvat lajin edustajat, sillä ne joutuvat käyttämään paljon energiaa suolapitoisuuden säätelyyn. Rannikkoalueilla suolapitoisuus on paikoin niin alhainen, että siellä saattaa tavata makean veden lajeja. Eliölajistoon kuuluu muun muassa kaloja, lintuja, kolme hyljelajia ja yksi pyöriäinen. Kaloista koko meren alueella esiintyy ainoastaan silakkaa. Linnuista esiintyy muun muassa tiiroja, lokkeja ja sorsalintuja.