Puulla rakentaminen ympäristön näkökulmasta
Erilaisia elinympäristöjä maapallolla

Puulla rakentaminen ympäristön näkökulmasta

Sana kestävä kehitys on ollut monen huulilla viime aikoina. Yksilöllisellä tasolla monet meistä hakevat yhä tehokkaampia tapoja esimerkiksi muovimateriaalin tai kartongin kierrätykseen, suosivat joukkoliikennettä yksityisautoilun sijasta, matkustavat enemmän junalla ja ostavat paljon lähiruokaa. Kestävän kehityksen periaatteena onkin pyrkimys ympäristömme monimuotoisuuden ja ekosysteemien hyvinvoinnin ylläpitoon samalla kohdentaen meidän ihmisten taloudellisen toimintamme sopeuttamista luonnon omaan biologiseen kestokyvyn mukaan. Tällä hetkellä kulutamme maapallomme vuoden varat loppuun ennen aikojaan. Kestävällä kehityksellä tähtäämmekin siihen, että varat sekä riittäisivät koko vuodeksi, että jopa alittaisivat sen.

[IMAGE=b5jiQdd9CVgo.jpg]

Kestävä kehitys ja varovaisuusperiaate

[IMAGE=bzEoYCe0dQGq.jpg]

Yksi kestävän kehityksen tärkeimpiä pilareita on niin sanottu varovaisuusperiaate. Käsite varovaisuusperiaate viittaa siihen, että täyden tieteellisen varmuuden puuttuminen ei saisi toimia perusteena ympäristöä suojeleviin toimenpiteisiin ryhtymisen estämiseksi. Mitä tämä tarkoittaa sitten käytännössä? Toisin sanoen, vaikka meillä ei olisikaan asiasta täyttä varmuutta, on meidän osattava varautua tilanteisiin ennalta laadittavien arviointien kautta, joiden avulla toimintamme riskit, kustannukset ja haitat saadaan ennakoitua mahdollisimman tarkkaan. Rakennusalalla tällaisia arvioita ovat esimerkiksi rikkoutumisen tai kulumisen vaaran todennäköisyys, onnettomuusriskit sekä onnettomuuksien ehkäisy ja niiden vaikutusten seuraukset.

[IMAGE=cSP4WSfJvFuE.jpg]

Kestävä kehitys ja puulla rakentaminen

Rakennusala kuluttaa tälläkin hetkellä Suomessa ja Euroopassa enemmän raaka-aineita kuin mikään muu teollisuuden ala. Uusien rakennusten lisäksi myös rakennusten purkaminen tuottaa valtavan määrän jätettä ja mikäli tämä ei vielä olisi tarpeeksi, suurin osa rakentamisessa käytetyistä raaka-aineista tulee uusiutumattomista luonnonvaroista, eli toisin sanoen niitä on käytettävissä meillä vain rajallinen määrä – toisin kuin uusiutuvien luonnonvarojen tapauksessa. Siksi onkin tärkeää, että puumateriaalia hyödynnettäisiin rakentamisessa yhä enemmän, sillä puu on jo pitkään tunnettu ekologinen rakennusmateriaali.

Puusta pystytään valmistamaan helposti ja kustannustehokkaasti vaatimusten mukaista rakennusmateriaalia. Itse asiassa puisen matalan energian talon takaisinmaksuaika on paljon lyhyempi verrattuna esimerkiksi kivitaloihin, sillä puutalo kuluttaa noin 5-6% vähemmän energiaa kivitaloon verrattuna. Samoin puun valmistuksesta aiheutuva energiankulutus sekä haitat ympäristölle ovat pieniä – elleivät jopa minimaalisia – verrattuna muihin raskasteollisuuden käyttämiin materiaaleihin.

Myös alan yritykset ovat huomioineet puumateriaalin kustannustehokkaana ja energiaa säästävänä materiaalina. Esimerkiksi Byggmax -verkkokauppa ja liikkeet ympäri maata tarjoavat pitkäikäistä, laadukasta ja huolellisesti käsiteltyä puutavaraa, joka kestää Suomen sääoloja pitkään. Kun rakentamisessa käytetään kestävää materiaalia, laskee tällöin myös korjaamisen ja purkamisen tarve, jolloin sekä materiaalin valmistamisesta että rakentamisesta koituvaa hiilijalanjälkeä saadaan pienennettyä.

Rakentaminen ei tule loppumaan

Jos jokin on varmaa niin se, että rakentaminen ei ainakaan tule loppumaan. Väestön hallitsematon kasvu, suuret muuttovirrat ja ihmisten vaurastuminen ovat saaneet liikkeelle ilmiön, joka näkyy myös vahvasti rakentamisessa.

Puun osuus suomalaisella rakentamisessa on varsin hyvällä mallilla verrattuna muuhun Eurooppaan. Myös maailmanlaajuisesti puulla rakentaminen on vielä harvinaista, eikä sen vahvuuksia tunneta vielä tarpeeksi hyvin. Puu on kuitenkin uusiutuva luonnonvara, eikä se lopu rakentamalla. Itse asiassa tälläkin hetkellä sekä Suomessa että muualla Euroopassa metsät kasvavat nopeampaa kuin mitä niitä kaadetaan. Tämä tosin johtuu tiukasta lainsäädännöstä, jonka avulla metsien istutus, huolto ja ylläpito ovat varmistaneet sen, että puita riittää ja tulee riittämään myös tulevaisuudessa. Tilanne ei valitettavasti ole sama muualla maailmassa, eikä puuta rakennusmateriaalina taikka luonnonvarana osata arvostaa vielä samalla tapaa.