Kierrätetty muoti on helppo ympäristöteko
Erilaisia elinympäristöjä maapallolla

Kierrätetty muoti on helppo ympäristöteko

Yhä useampi meistä on alkanut nykyään miettimään omien tekojensa ympäristövaikutuksia. Maapallomme on rappeutumassa pikaista vauhtia, ja meidän tehtävämme on tehdä asialle jotakin. Onneksi usein jo pienet muutokset arjessa voivat auttaa tavoitteen saavuttamisessa: kasvisruokapäivä kerran viikossa, käveleminen tai pyöräily töihin tai lähikauppaan, valojen sammuttaminen silloin, kun niitä ei tarvita. Toisinaan kuulee ihmisten perustelevan epä-ekologisia tottumuksiaan esimerkiksi hintapolitiikalla, mikä on typerää, sillä rahoitusta voi hankkia esimerkiksi qred.com/fi/iltä. Yksi olennainen muutos liittyy myös ihmisten kulutustottumuksiin.

[IMAGE=cdh7RKc5VPwR.jpg]

Kulutuksen suurjuhlan on aika loppua

[IMAGE=eOTql1fphf8Q.jpg]

Nykyaika on suurkulutuksen ilojuhlaa. Ihmiset ovat tottuneet siihen, että ketjuliikkeistä voi ostaa parilla eurolla täysin uusia, ulkomailla valmistettuja vaatteita. Myös netin kautta on helppo tilata vaatteita entistäkin edullisemmin, ja valmis tuote lennätetään kotiovelle Kiinasta saakka. Ihmiset ovat niin sokeutuneita kulutukselleen, etteivät tule edes sen kummemmin ajatelleeksi sitä tai sen ympäristövaikutuksia. Totuus on kuitenkin se, että ympäröimme itsemme usein suurella määrällä turhaa tavaraa, jota emme todellisuudessa ollenkaan tarvitse. Vaikka ostohetkellä tavara saattaisi tuntua maailman tärkeimmältä ja hienoimmalta, saattaa ostotapahtuman jälkeen iskeä morkkis, jonka jälkeen vaate pölyttyy vaatekapissa vuosia koskematta, hintalaput yhä tallella. Lienee sanomattakin selvää, että tässä ei ole mitään järkeä. Ihminen pärjää yllättävän pienellä, ja todellakin huomattavasti vähemmällä kuin millä olemme nykyään tottuneet elämään.

[IMAGE=bE65QxeMLJMn.jpg]

Miten karsia ylimääräistä tavaraa?

Mistä karsimisen sitten voi aloittaa? Ihan ensiksi kannattaa käydä koko vaatekaapin sisältö, ja eritellä ne vaatteet, joihin et ole koskenut useaan kuukauteen sekä ne, joita et ole käyttänyt koskaan. Laita erilliseen pinoon myös ne vaatteet, joita käytät säännöllisesti. Ole itsellesi armoton: jos ei ole käyttänyt sitä vuosiin, tuskin tulet yllättäen tarvitsemaan sitä tulevaisuudessakaan. Kun olet saanut eroteltua joukosta itsellesi tärkeimmät vaatekappaleet, vie ylimääräiset esimerkiksi kierrätykseen tai kirpputorille.

Mikäli sinusta tuntuu, että karsinnan jälkeen tavaraa jäi liian vähän, voit valmistella itsesi shoppailureissulle, mutta hieman erilaiseen tapaan, kuin mitä ehkä olet tottunut. Nyt suunnataan nimittäin perinteisten ketjuliikkeiden sijaan second hand-liikkeeseen.

Second hand liikkeitä laidasta laitaan

Pidit sitten mummolantuoksuisista kodikkaista kirppareista tai huipputyylikkäistä second hand-liikkeistä, on käytettyä muotia nykyään tarjolla ihan kaikille eri muodoissa. Käytettyjen vaatteiden shoppailu on ostamista, josta ei tarvitse potea huonoa omatuntoa, sillä käytetyn tavaran shoppailu on ekoteko. Ekoilun lisäksi käytetyn tavaran ostamisella on runsaasti muistakin hyviä puolia. Yksi suurimmista syistä, miksi käytetyn tavaran ostaminen on viisasta on tietenkin hinta. Kun ostat tuotteen käytettynä, ja saattaa olla moitteettomassa kunnossa tai jopa aivan käyttämätön, mutta hinta voi olla yli puolet pienempi kuin kaupasta uutena ostettuna. Säästät siis selvää rahaa, kun ostat second hand-liikkeistä tavaraa. Erityisen hyvin tämä seikka pätee merkkivaatteisiin, joiden alkuperäinen hinta on saattanut olla jopa 70 prosenttia kirppishintaa suurempi – lompakko kiittää! Toinen seikka on tietysti se, että second hand-liikkeistä löydät aarteita, jolloisista et tavallisissa ketjuliikkeissä voisi haaveillakaan. Voit kerätä itsellesi sellaisen vaatekapin, jota ei jokaisen vastaantulijan vaatekaapista löydy. Lisäksi saatat joskus törmätä varsinaisiin klassisiin vintage-harvinaisuuksiin, jollaisista jokainen nainen haaveilee.