Kestäviä ja järkeviä tekoja ympäristön hyväksi
Erilaisia elinympäristöjä maapallolla

Kestäviä ja järkeviä tekoja ympäristön hyväksi

Moni pohtii nykyaikana, miten voisi pienentää omaa vaikutustaan ympäristöön tinkien samalla mahdollisimman vähän omasta elämäntavastaan. Vastuullisia valintoja on onneksi mahdollista tehdä ilman, että joutuu luopumaan kaikesta tai edes merkittävästi tinkimään omasta elämänlaadustaan. Muuttamalla pieniä asioita omassa elämässään voi hyvinkin pienentää omaa haitallista ympäristövaikutustaan ja jopa tukea positiivista kehitystä ympäristön hyväksi. Lue tästä artikkelista, millaisia valintoja voit tehdä esimerkiksi työelämässä ja omassa arjessa saadaksesi omaa hiilijalanjälkeäsi hieman pienemmäksi.

[IMAGE=e2rOO3dPm3UE.jpeg]

Kestävä sijoittaminen

[IMAGE=cQwey8e0TK5Q.jpg]

Jos rahaa halutaan tienata sitä sijoittamalla, kannattaa tällöin sijoittaa kestäviin kohteisiin ja esimerkiksi asuntoihin, jotka kuluttavat mahdollisimman vähän energiaa. Kiinteistösijoittamiseen voi tutustua tarkemmin Tessin.fi -palvelusta.

Ekologisiin kohteisiin sijoittamalla tuetaan niitä yrityksiä, jotka toimivat ympäristön kannalta kestävällä tavalla, ja samalla myös itselleen voi kerryttää mukavasti pääomaa. Tänä päivänä kestävä kehitys on yritykselle melkoinen myyntivaltti, joten sijoittamalla niihin yrityksiin, jotka pyrkivät toimimaan mahdollisimman ekologisesti kestävällä tavalla, tulet todennäköisesti myös saamaan tuottoa sijoituksellesi.

Työpaikan vihreät valinnat

Jos haluaa edistää oman työpaikkansa ekologisempaa elämäntapaa, voi esimerkiksi johdolle pyrkiä puhumaan pienistä ekoteoista. Tällaisia pieniä ekotekoja voivat olla esimerkiksi jätteiden lajittelu, tietokoneiden sammutus yöksi tai kampanja, jossa tuetaan työntekijöiden liikkumista enemmän julkisella liikenteellä, pyörällä ja kävellen. Työpaikalla on myös mahdollista pyrkiä lisäämään työmatkojen kestävyyttä esimerkiksi lentämällä vähemmän, jos se vain on mahdollista.

Ruokahävikki on yksi suurimmista hiilidioksidipäästöjen aiheuttajista. Ruokahävikin ehkäisemiseksi työpaikalla voidaan kannustaa siihen, että esimerkiksi taukohuoneen jääkaappia ei käytettäisi ruoan varastoimiseen, vaan jokainen laittaisi sinne ainoastaan ruokaa, jonka aikoo syödä.

Kuten jo aiemmin mainittiin, vihreät valinnat ja ekologinen kestävyys ovat nykyisin varsin hyvä kilpailuvaltti. Näin ollen yritys hyötyy runsaasti siitä näkyvyydestä, jossa sen kerrotaan tukevan ympäristöarvoja ja kestävää elämäntapaa.

Asianmukainen jätteiden hävitys vähentää ympäristövaikutusta monella tavalla

Jätteiden asianmukaisesta hävityksestä voi huolehtia sekä työpaikalla että kotona. Moni erittelee jo valmiiksi esimerkiksi biojätteet ja lasin, mutta myös muovi, metalli ja pahvi on mahdollista lajitella.

Toinen lajittelu kohdistuu ongelmajätteeseen, jota ei saa heittää sekajätteeseen, vaan se on vietävä sille tarkoitettuun roskikseen. Esimerkiksi patterit ja loisteputkilamput on nykyään mahdollista palauttaa takaisin niihin kauppoihin, joissa ne on myyty ja kauppa huolehtii niiden hävityksestä.

Lääkejäte on palautettava apteekkiin, eikä sitä saa esimerkiksi huuhtoa vessanpöntöstä. Erityisesti hormoneja sisältävät lääkkeet, kuten ehkäisypillerit ovat haitallisia ympäristölle, jos niitä ei hävitetä oikein. Nämä jätteet päätyvät väärin käsiteltyinä vesistöön ja vaikuttavat siellä haitallisesti kalojen, lintujen ja nisäkkäiden lisääntymiseen. Lääkejäte on lisäksi usein melko pitkäkestoinen ja siirtyy ravinnon mukana eliöstä toiseen ja toisinaan myös takaisin ihmisen lautaselle. Oikeanlaisella lajittelulla huolehdimme siis ympäristön lisäksi myös omasta terveydestämme.

Arjessakin voi tehdä pieniä valintoja, jotka eivät vaadi paljoa

Kun omaan elämäntapaansa kiinnittää hieman huomiota, voi arjessakin tehdä runsaasti pieniä valintoja, jotka ovat edullisia ympäristön kannalta. Näitä voivat olla esimerkiksi kasvisruoan suosiminen. Jos ei halua luopua lihasta kokonaan, voi sen kulutusta vähentää. Yksikin kasvisruokapäivä viikossa tekee jo 52 lihavapaata päivää vuodessa, vaikka se samalla tuntuukin todella pieneltä yksittäisen ihmisen valinnalta, eikä merkittävästi muuta kenenkään arkea.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *